Tänävuonna kävi samalla tavalla kuin viimevuonnakin. Joulukuun lopussa päätän tehdä postauksen menneestä vuodesta, mutta huomaan etten ole taaskaan kuvaillut (varsinkaan alkuvuonna) juuri mitään. Ei ihme etten ole tänne blogiinkaan paljoa kirjoitellut.. Alkuvuoden kollaasit ovat siis hieman vajaita ja kollaasit on tehty nopeasti sillä olen todella väsynyt. Ehkä mun uudenvuoden lupaus voisi olla ottaa enemmän kuvia tulevalta vuodelta (& myös postailla enemmän)?
Tammikuu
Tammikuussa meille muutti maailman suloisin koiranpentu jonka nimesin Taigaksi. Aloin myös käymään salilla ja sillä tiellähän ollaan vieläkin. Käytiin alennusmyynneillä Helsingissä ja ostin elämäni ensimmäiset Converset! Tässä kuussa ei juuri muuta mieleenpainuvaa tapahtunut ja kuvia on vähän.
Helmikuu
Helmikuussakaan en tehnyt mitään erikoista. Lenkkeilytettiin Taigaa ja leikittiin paljon. Kävin salilla ja hehkutin sitä paljon, sillä olin onnellinen että olin vihdoinkin löytänyt jotakin josta tulee hyvä olo. Lol.
Maaliskuu
Maaliskuussa kaverit kutsu mua aamupalatiiaksi ja käytinkin ikuisuuden superhyvien aamupalojen luomiseen. Hengailin kotona (ja salilla) ja olin kipeä. Aloin pitkästäaikaa viihtyä mun kropassa. Vietettiin poikaystävän kanssa yö kahdestaan meillä ja yritettiin tehdä Starbucks kahvia (jälkeenpäin sanottuna tosta voisin vaikka sen vitosen maksaakkin).
Huhtikuu
Huhtikuussa leivoin myöhäisen synttärikakun Eetulle ja rakastuttiin tohon suklaakakkuun. Meillä oli pitkästä aikaa kotona tuoreita kukkasia ja söin benkkujenkkua. Käytiin Repovedellä patikoimassa ja sain isiltä ennakkoon synttärilahjan: mun ihkaensimmäiset Niket!
Toukokuu
Toukokuussa juhlittiin Nooran kanssa mun synttäreitä perinteisestä kakusta poiketen jäätelöllä. Kuvasin teille ensimmäisen tutorialin (jonka julkaisin vasta monen kuukauden päästä). Koulussa oli ysien juhla ja päättärit. Toukokuussa olin hieman surullinen ja olin onnellinen päästessäni 'eroon' kaikista yseistä. Päättäreissä muut itkivät ja mä olin kuin suoraan siitä kuvasta jossa lukee jotain tähän suuntaan: adios bitchachos! Empä tiennyt mitä tulisin taas koulun alkaessa ajattelemaan..
Kesäkuu
Kesä- ja heinäkuut olivat mun lemppareita eikä ole varmaan vaikea arvata miksi! Musta tuntui että oon vapaa ja sain vihdoin elää. Kesäkuussa mä olin toista kertaa elämässäni lentokoneessa, maistoin ensimmäistä kertaa Oreoita, olin toista kertaa elämässäni aurinkomatkalla, söin MAAILMAN PARASTA froyo:ta, otin aurinkoa parhaan ystäväni kanssa ja olin vaan niin hemmetin onnellinen (jos Eetun ikävöimistä ei lasketa)!
Heinäkuu
Heinäkuussa matkustettiin taas Helsinkiin ja vietettiin koko päivä siellä. Koko päivää ei jaksettu shoppailla ja eksyttiinkin puistoihin ja kauemmas kävelemään ja nauttimaan ihanasta säästä. Käytiin myös Linnanmäellä (vai elokuussa? en oo varma) ja vietettiin aikaa mökillä. Vietettiin myös ensimmäistä vuosipäivää Eetun kanssa! Löysin kesä- tai heinäkuussa myös Pretty Little Liars- sarjan ja sitä katsoessa hurahtikin koko kesä aika nopeasti.
Elokuu
Elokuussa olin tosi ruskea! Tehtiin ekaa kertaa elämässä s'moorseja, jotka oli kyllä aika makeita, johtu varmaan tosta keksistä. Otin paljon aurinkoa ja tein teille postauksenkin samaisesta aiheesta. Oltiin taas mökillä ja uitiin ihan hirveesti. Käytin myös ekaa kertaa hametta varmaan sitten tarhan/ala-asteen. Käytiin Virossa ja whitegirlinä oli pakko ostaa VS:n meikkipussi ja maailmanparhaantuoksuinen (yhdyssanakokö vai not?) rasva. Koko kesän olin ollut lähestulkoon yksinäni, ilman kavereita ja kouluun oli vaikea palata.
Syyskuu
Syyskuussa mua ärsytti ja olin surullinen ja vaikka mitä. Mä luulin vihaavani (ja että tunteet ovat molemminpuolisia) meidän uutta luokkaa. Sitten mä tajusin etten heitä vihaa, vaan ikävöin 9B:tä. Silloinkun muut oli ikävöineet, mä olin tehnyt jotain aivan muuta ja nyt mulla oli kauhea ikävä sitä yhteishenkeä ja kaikkea. Itkin usein ja luulin ettei kukaan välitä musta. (Lol.) Ulkona oli todella kaunista, selvisin ekasta koeviikosta, kokeilin uutta kampausta, tein ekaa kertaa banaanijätskiä ja otettiin tosi hyvä kuva musta ja Eetusta!
Lokakuu
Lokakuussa leikin luontokuvaajaa ja otin ekan sumukuvan. Huomasin ensimmäisen kerran muutosta mun kropassa ja olin niin onnellinen siitä että tirautin muutaman kyyneleen. Ostin huulipunan ja heräsin aikaisin. Vietettiin tyttöjeniltaa ja juhlistettiin Millan synttäreitä ja valvottiin aivan liian myöhään. Iskä vei mut ja Eetun yllätysmatkalle Tampereelle ja käytiin Ideaparkissa, Ikeassa, syömässä, elokuvissa ja lopuksi saatiin ihkaoma hotellihuone E:n kanssa!
Marraskuu
Marraskuussa sain VIHDOIN uuden ja ison sängyn. (Olin toivonut sitä jo useamman vuoden.) Olin onnellinen ja kuvasin teille Mydayn. Hymyilin paljon ja laitoin jouluvaloja äidin lasiastiaan. Käytiin katsomassa E:n kanssa pitkään odotettu Matkijanärhi ja aloin katsoa PLL:n viidettä tuotantokautta.
Joulukuussa ikävöin äitiä ihan hirmupaljon. Vaikka olin surullinen, yritin silti hymyillä. Puin mekon koulun itsenäisyyspäiväjuhlaan (yhdyssanakokö vaiko not?) Asuttiin viikko Eetun kanssa kahdestaan meillä ja leikittiin kotia. (Ja mä leikin vaimoa ja laitoin ruokaa.) Käytiin alennusmyynneillä joulun jälkeen ja olin kipeä. (Muut sanoo että koulustressi laukesi mutta mä syytän Eetua tartuttajana.)
Mitä piditte mun vuodesta 2014? Löytyykö teidän blogeista samanlaista postausta? Jos löytyy linkatkaa ihmeessä tahdon lukea! Ps. älkää suuttuko, mulla oikeesti on jokin yhdyssanavika, en osaa yhtään kirjoittaa niitä yhteen ja erikseen. Buu.
Ihanaa uuttavuotta kaikille!
ihan tosi kiva postaus! kivaa uuttavuotta myös sulle ☺
VastaaPoistaSamoin sulle! :-)
PoistaTosi ihania kuvilla ja tosi hyvä postaus! Tälläisiä on nyt ollut kiva lukea alkaneen vuoden kunniaksi :-) Oot myös tosi kaunis!
VastaaPoistaÄä kiitos hirveesti, tälläset kommentit on aivan ihania!
PoistaAivan ihania kuvia :) !
VastaaPoistaKiitos, niin mustakin vaikka kuvien ottaminen ja postailu vähän vähemmälle jäikin viimevuonna.. :-/
Poista