Moi! Niinkuin aikaisemmassa postauksessa mainitsin, käytiin viimeviikolla E:n kanssa syömässä. Mitään merkkipäivää tms ei vietetty, koko idea syömään lähtemisestä heräs oikeestaan siitä kun mun teki niin kamalasti mieli ravintola-jälkiruokaa. Hah. Nojoo, meillä oli kaks vaihtoehtoa, joko Rosso tai Amarillo. Rossosta oon kuullu niin kamalasti kaikkea huonoa palautetta mutta ruokalistoja selatessa sen jälkkärit kyllä vei voiton. Ja Rillosta mulla on huonoja kokemuksia, sain joskus pienenä jonkuin sortin ruokamyrkytyksen/oksennustaudin tai jonkin ja mulle tuli kauheen huono olo tuolla. Näin jälkeenpäin se Amarillo olis kyllä ollut sata kertaa parempi vaihtoehto.
Moni varmaan tietää että Rossossa on salaattipöytä. Mulle on jäänyt sellanen kuva lapsuudesta että se on täynnä herneitä, maisseja, porkkanaraastetta, patonkeja sekä ennenkaikkea sitä hyvää kastiketta. Kaikkia herkkuja. Kun oli aika lähteä kohti salaattipöytää herahti jo vesi kielelle. Vaan kuinkas kävikään - salaattipöydässä oli jotakin kiinankaalin tyyppistä tynkää, luumutomaatteja, oliiveja, kahta makaroonisörsseliä ja punasipulia. Kaikki vielä pikkuruisilla lautasilla. Tietysti patonkia oli mutta missä se mun kaipaama kastike? Ei näkynyt jälkeäkään. Nyyh.
Mun oli todella vaikea valita listasta yhtikäs mitään. Missä oli esimerkiksi kaikki hyvät vanhat lehtipihvit maustevoinapin kera? No, päädyin ottamaan tommosen broilericiabattan jonka täytteenä oli fetaa ja kaiken maailman sörsseleitä. Fetaa oli aivan liikaa, kanasta (etenkään isoista fileistä) en juuri tykkää joten annosvalinta oli täysi floppi. Kyllähän sitä nälkäänsä silti söi. Ranskalaiset kuitenkin olivat älyttömän hyviä ja tuo dippi, ooh! Olen nyt monena päivänä kuolannut että voikun sais vielä sitä.. No, ei ne jälkkäritkään nyt loppujenlopuks hintansa väärttejä olleet, mutta ihan hyviä kuitenkin. Sellaiseen lopputulokseen kuitenkin tultiin ettei enää astuta jalallakaan Rossoon. Kunnon salaattipöydän ja lehtipihvin puutteeseen tää pitkälti kaatui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti