12. tammikuuta 2015

Uutta benkkujenkkua

IMG_9052

IMG_9050

Mut tunnetaan ainakin täällä päin Ben&Jerry'sin suurkuluttajaksi ja tottahan se on. Kalliitahan nämä ovat kuin mikä, mutta kyllä se on joskus hyvästä mausta maksettava hieman enemmän. Lempparimauksi on vakiutunut Cookie Dough. Ollaankin nyt se reilu puolivuotta Eetun kanssa tota yhtä makua syöty ja vaikka mä oon kuinka sanonut etten voi tohon kyllästyä niin nyt oli uuden makutestin aika! Muutaman kerran oon irtojäätelönä jotain erimakua maistanut tänäaikana, mutta aina ollaan pysytty tossa. Aiemmin oon myös syönyt muita makuja isoinakin mutta Eetu ei muista oikein taida välittää. (eikä lähimmän s-marketin valikoima ole kovin suuri) Ja näillä benkkujenkun hinnoilla ei hirveesti tee mieli uusia makuja kokeilla, jos niistä ei sitten tykkääkkään niin oot heittänyt melkein 7 euroa kankkulan kaivoon.

Mun teki kamalasti mieli jätskiä ja olisin oikeesti halunnut maistaa sitä vadelma-suklaa makua mutta E:lle se ei kelvannut joten päädyttiin tähän mansikkaan.

Tää oli ihan hyvää jos mansikkajätskistä pitää. Ja mun mielestä tässä maistui hieman se jugurtti, E:n mielestä ei. (Oon siis myös froYo:n ystävä) Kakkupaloja oli vähän mutta Eetu tais syödä suurimman osan niistä. Arvosanaksi asteikolla 1-5 antaisin ehkä 1½ tai 2. Ei niin froYomainen kuin voisi kuvitella ja jos frozenyoghort-jädeistä ei tykkää on tässä vähän karvas maku. Ei siis oo makea jäätelö. Ehkä tätä kesäkuumalla voisi syödä, mutta melkein 7 euroa en koskaan enää tästä tule maksamaan.
 Tultiin siis siihen tulokseen että toista kertaa ei tätä makua tulla ostamaan.

Seuraavana päivänä koulussa multa jo kyseltiinkin kannattaako tätä makua ostaa, heh.
Toivottavasti me löydettäis vielä uus lempparimaku!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti